Aiempia tapahtumia

2020

Sukuseuran talvitapahtuma oli lauantaina 7.3.2020 Pieksämäellä Kulttuurikeskus Poleenissa. Ohjelmassa oli Kaija Pakarisen ohjaama näytelmä "Canthia kanssa", josta Kaija oli kertomassa sukuseuralaisille tilaisuuden jälkeen ja vastailemassa moniin kysymyksiin. Kuultiin myös esitys Poleenin rakentamisen vaiheista ja monipuolisesta käytöstä. Tilaisuudessa oli mukana myös Rautalammin Pakaristen sukuseuran jäseniä, joiden kanssa vaihdettiin kuulumisia ja todettiin, että yhteisiä tapahtumia voisi järjestää vastaisuudessakin.

2019

Sukuseuran vuosikokous pidettiin Rääkkylässä Varpasalon kylätalossa heinäkuun 6. päivänä noin 20 sukuseuralaisen voimin. Paikalliset Martat huolehtivat ansiokkaasti kokousväen ruokailusta ja kahvittelusta. Ennen kokousta kuultiin Juha Vuorelan seikkaperäinen ja asiantunteva esitelmä DNA-tutkimuksesta sukulaisuuden ja alkuperän selvittämisessä. Kokouksessa muistettiin edesmennyttä sukukirjan tekijää ja seuran kunniajäsentä Ahti Muttosta hiljaisella hetkellä. Vuosikokousasiat käsiteltiin rutiinilla ja saatiinpa hallitukseen kaksi uutta henkilöäkin. Sukuseura nimesi uusiksi kunniajäsenikseen Pirjo Rahusen, Arto Pakarisen ja Aulis Laasosen.

Loppiaisena 6.1.2019 sukuseuran talvitapahtumassa Helsingin musiikkitalossa käytiin pienellä joukolla katsomassa ja kuuntelemassa kinokonserttia, jossa Johannes Linnankosken romaaniin "Laulu tulipunaisesta kukasta" perustuva ruotsalainen mykkäfilmi esitettiin Armas Järnefeldtin säveltämän musiikin tahdittamana sellaisena kuin se oli Tukholmassa esitetty sata vuotta sitten. Mahtava esitys, Helsingin kaupunginorkesteria johti Jaakko Kuusisto.

2018

Heinäkuussa pidettiin Niemisen Urheilutalolla kesätapahtuma, johon osallistui noin 30 henkilöä. Tilaisuudessa entinen Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen kertoi kunnanjohtajakaudestaan ja muusta Rääkkylän aktiivisen kunnan toimista. Tarkoitus oli mennä tilaisuuden jälkeen Viklasaareen juhlimaan valmistunutta laavua, mutta kesän lähes ainoa sadepäivä sotki tämän suunnitelman.

Viklasaaren laavua ja ympäristöä viimeisteltiin ja tulisijanuotiolle kiinnitettiin grillaus- ja kahvinkeittoteline.

2017

Ylimääräisessä kokouksessa Helsingissä 28.10.2017 sukuseuran toimintaa päätettiin yksimielisesti jatkaa ja sukuseuralle valittiin uusi hallitus. Puheenjohtajaksi valittiin jo aiemmin kaksi kautta toiminut Pirjo Rahunen.

Viklasaaren laavun viimeistelyä. Ensi kesäksi laavulle hankitaan vielä työvälineitä ja grillaustarvikkeita.

Kesän vuosikokouksessa Niemisessä 5.8.2017 ei löytynyt riittävästi halukkaita sukuseuran hallitukseen ja toimihenkilöiksi, joten päätettiin kutsua ylimääräinen kokous, jossa valitaan uusi hallitus tai sukuseuran toiminta lopetetaan. Vuosikokouksen yhteydessä tutustuttiin Jyrki Hirvosen juomatehtaaseen ja tehtiin bussikierros suvun kannalta merkittäviin paikkoihin.

Vahalahden ja Niemisen Pakarisista tehty sukukirja valmistui painettuna.

Tammikuun lopulla 25 aikuista ja 4 nuorta sukuseuralaista osallistuivat talvitapahtumaan Tallinnassa.

2016

Sukuseuran kesäretki tehtiin Viklasaareen heinäkuun lopulla. Maukkaan kalakeiton ja lettujen kera lähes 30 sukuseuralaista tutustui seuran Viklapakari-tilaan ja sen tarjoamiin retkeily- ja virkistäytymismahdollisuuksiin.

Viklasaaritoimikunta talkoomiehillä täydennettynä sai laavun valmiiksi, joitain varusteita ja työkaluja puuttuu vielä.

Helmikuun talvitapahtumassa vierailtiin ennsin Heurekassa ja iltaa vietettiin Helkan keittiössä hyvän ruuan ja rattoisan yhdessäolon merkeissä. Osanotto oli runsas ja nuorempaakin polvea oli mukana.

2015

21.7. jatkettiin Viklassa laavutalkoita kuuden miehen voimin. Kokeneet hirsirakentajat pystyttivät kehikon, johon myöhemmin tehdään katto, seinät ja lattia. Samalla tehtiin komea pino polttopuita kuivumaan. Laavun harjannostajaismakkarat syötiin nuotiolla kauniissa kesäsäässä.

30.6. aloitettiin Viklassa laavun rakennustyöt talkooporukan toimesta. Porukka oli jo aiemmin kesällä uittanut komeita kelopuita Nissisen Jorman metsästä. Laavun perustus tuli valmiiksi ja töitä jatketaan myöhemmin.

Sukuseuran 20-vuotisjuhlakokous pidettiin seuran syntypaikalla, Rääkkylän Koivuniemessä 4.7.2015. Kauniissa kesäsäässä pidettyyn kokoukseen ja juhlaan tuli paikalle runsaasti sukuseuralaisia, jotka kokousasioiden lisäksi saivat kuulla Ilkka Simanaisen ja Kaija Pakarisen esitelmien lisäksi hanurinsoittoa ja laulettiinpa muutama yhteislaulukin! Kalakeittoa nautittiin rantagrillissä ja arpajaispalkintopöydällä oli runsaasti tavaraa.

Sukuseuralle saatiin uusi puheenjohtaja, Jarmo Mölsä Helsingistä. Pitkän ja ansiokkaan työn sukuseuran hyväksi tehnyt entinen puheenjohtaja Pirjo Rahunen kukitettiin ja kiiteltiin.

2014

Pakaristen sukuseuran kesätapahtumana oli käynti Viklasaaressa 5.7.2014. Viileän alkukesän jälkeen sää oli lämmennyt ja tapahtuma saatiin viettää melko mukavassa kesäsäässä - joskin pieni ukkoskuuro toi piristävän mausteen tilaisuuteen. Kauniin karjalaisen järviluonnon keskellä 22 sukuseuralaista nautti leppoisasta yhdessäolosta ja omatoimisesta ohjelmasta.

Nautimme mainiota lohikeittoa lisukkeineen, jonka kokit Elna ja Soili olivat keittäneet paikan päällä ison padallisen. Nokipannukahvien aikana kuultiin kertomuksia Viklasaaren aikaisemmista vaiheista ja Onkamojärvien kalastosta ja kunnostustoimenpiteistä. Lisäksi osallistujille näytettiin, kuinka ahven nyljetään alle 10 sekunnissa ja hauki fileerataan ruodottomaksi. Vielä kuultiin hanurinsoittoa mahtavan rantakoivun kunniaksi, kesäillan valssia, suvivalssia - ja lopuksi lauloimme Ystävän laulun ja tietenkin Karjalaisten laulun!

Talkooporukka Jorma ja Raimo olivat tehneet rantautumislaiturin, joka toimi nyt tarjoilupöytänä, mutta lähiaikoina se on tarkoitus asentaa paikoilleen - kunhan vesi nyt vähän lämpiää! Keskusteltiin myös grillikatoksen hankinnasta tai rakentamisesta ja jatkotoimenpiteet annettiin sukuseuran hallituksen mietittäväksi.

2013

Sukuseuran vuosikokous ja kesätapahtuma 2013 järjestettiin lauantaina 6.7.2013 Niemisen Urheilutalolla Rääkkylässä.

Sukukokouksen jälkeen oli mahdollisuus käyntiin Viklasaaressa, jonne lähtikin sadekuurosta huolimatta kymmenkunta sukuseuralaista. Paikan päällä todettiin talkooporukan tekemä ekokäymälä valmistuneeksi, toimivaksi ja ympäristöön soveltuvaksi.

2012

Rääkkylän Pakaristen kulttuurimatka Helsinkiin


Sukuseuramme tämän vuoden kesätapahtumana järjestimme kulttuurimatkan Helsinkiin 25 .- 26.8.2012. Joensuusta lähteneeseen bussiin kerääntyi matkan varrelta parikymmentä matkalaista ja perillä Helsingissä mukaan tuli toiset kaksikymmentä sukulaista.

Lauantaina 25.8. matkan ohjelmaan kuului käynti Hietaniemen hautausmaalla, jossa laskimme kukkatervehdyksen oopperalaulaja Maikki Pakarisen haudalle. Tämän jälkeen tutustuttiin Maikki Pakarisen ja Armas Järnefeltin tyttären pojan Mikko Sajarin johdolla suomalaisten taiteilijoiden ja suurmiesten hautapaikkoihin. Mikko esitteli meille myös illan aikana musiikkitaloa.

Matkan kohokohta oli Sanomatalon Anhava-galleriassa katsomamme Kaija Pakarisen esittämä yhden naisen näytelmä Idiootti, joka pohjautuu samannimiseen Dostojevskin tiiliskiviromaaniin. Saimme nauttia myös Kaijan seurasta vapaamuotoisessa yhteisessä iltatapaamisessa.

Sunnuntain ohjelmaan kuului Tuusulan Rantatien kierros, jonka pysähdyimme opastetulle vierailulle Sibeliuksen Ainolaan, Pekka Halosen taiteilijakotiin, Halosenniemeen ja Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Kaikissa kohteissa saimme asiantuntevien esittelijöiden kautta nauttia suuren annoksen Suomen kulttuurihistoriaa.

Matka oli hieno, sääkin oli valittu oikein. Matkan antia saa miettiä vielä kauan. Moni mukana ollut toivoikin, että tällaisia matkoja saisi olla lisää.

2011

Sukuseuran vuosikokous ja kesätapahtuma 2011 järjestettiin lauantaina 2.7.2011 Annin Kartanossa Kiteen Tolosenmäellä.

2009

Sukutiedot sukuseuralle

Sukutietojen hankkiminen seuran omistukseen ja hallintaan tapahtui sukutietojen ostosopimuksen allekirjoitustilaisuudessa 24.2.2009 Jyväskylässä. Allekirjoittajat olivat Arto Pakarinen ja Pirjo Rahunen sukuseuran puolesta ja luovuttajana sukukirjamme tekijä Ahti Muttonen.

Sukuseuran vuosikokous ja kesätapahtuma 2009 järjestettiin lauantaina 4.7.2009
Rääkkylässä Niemisen urheilutalolla. Vuosikokouksen jälkeen tutustuimme oppaan johdolla mielenkiintoisiin kohteisiin Rääkkylässä.

2008

Viklasaaren kesätapahtuma

Kesätapahtuma järjestettiin Viklasaaressa lauantaina 12.7.2008. Kokoontuminen oli Niemisen urheilutalolla, josta siirryimme n. 9 km Onkamojärven rantaan. Rannalta oli venekuljetus vajaan puolen kilometrin päässä olevaan Viklasaareen. Saaressa oli tarjolla rantakalaa ja kahvit. Lisäksi ohjelmassa oli esitelmiä saaren historiasta ja luonnosta sekä yhteislaulua saarihaitarin säestyksellä.

2007

Sukujuhla ja matka Sortavalaan ja Valamoon

Sukujuhla oli 30.6.2007 ja kokouspaikkana Suhmuran Kievari. Ohjelmassa oli mm. esitelmä sukututkimuksesta ja haitarinsoittoa. Sukuseuran matka Sortavalaan ja Valamoon alkoi samasta paikasta kello 13.00

2005

Sukuseuramme vuosikokous oli 9.7.2005 Kiteellä Karjalan Helmessä. Seuramme kymmenes vuosikokous osoitti, että seuramme toimii ja meillä on hyvin toimintavalmis ja nuorekas henkilöstö sukumme asioita viemässä eteenpäin. Kokouspaikkamme oli ensimmäistä kertaa Rääkkylän ulkopuolella luonnonkauniissa Karjalan Helmessä Kiteellä. Sukumme jäsen Esko Laasonen oli järjestänyt erinomaisen kokouspaikan ja ohjelman seuramme jäsenistölle. Parhain kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille! Me olemme iloisia ja tulemme muistamaan lämmöllä sitä rakentavaa kokousta. Sukukokoukseen virallisen osaan osallistui 30 jäsentä ja varsinaiseen sukujuhlaan osallistui n. 60 henkilöä.

Seuran kannalta olisi tärkeää saada vanhoja valokuvia ja tietoja seuramme esivanhemmista. Niitä voisimme julkaista myöhemmin sukulehdessämme. Kaikki tieto on tarpeellista. Toimintasuunnitelma sisälsi kokoukselle esityksen, että tehtäisiin yhteinen matka Karjalaan, sinne rajan toiselle puolelle. Seuran hallitus on asiaa käsitellyt. Matkasta pyydettiin tarjoukset matkatoimistoilta, joista hallitus valitsi matkan, joka suuntautuu Käkisalmen ja Sortavalan alueelle. Matkan toteutuessa siitä tulisi sukumme yhteinen matka ja voisimme vaikka muistella, miten Rääkkylän Pakaristen esivanhemmat ovat kulkeneet sitä reittiä hevosilla käydessään Rääkkylästä kauppamatkoilla Pietarissa.

1995

Ensimmäinen varsinainen sukukokous

Niinpä sitten 5.8.1995 suuri määrä Pakarisia kokoontui Rääkkylän kunnan auditorioon perustamaan Rääkkylän Pakaristen sukuseuraa. Kokouksessa päätettiin perustaa Rääkkylän Pakaristen sukuseura ry., johon kuuluvat Rääkkylän Venturinniemen Pakariset, Vahalahden Pakariset sekä muita Rääkkylän Pakarisia. Jäsenmäärä on nykyisin noin 150 henkilöä. Seuraamme voi liittyä jokainen, joka tuntee mielestään kuuluvansa Rääkkylän Pakarisiin. Sukumme alkujuuret ovat tiettävästi Savonlinnassa, jossa Michel Pakarin toimi leipurina. Hän oli saanut, Savonlinnan päälliköltä Götvig Flingeltä, erämaapalstan Heinäveden Kermasta Sieltä hänen poikiensa sukuhaarat erkanivat Rääkkylän ja Rautalammin Pakaristen sukuhaaroiksi.

1994

Toinen tapaaminen

Vuonna 1994 sukutapaamisessa Rääkkylän Koivuniemessä oli Pakarisia paikalla noin 100 henkilöä. Tapaamisessa valittiin toimikunta, jonka tehtävänä oli kutsua koolle mahdollisesti perustettavan sukuseuran kokous ja tehdä sukuseuralle säännöt.

1992

Ensimmäinen tapaaminen

Seppo Pakarinen kutsui lähisuvun yhteiseen tapaamiseen eräänä kesäisenä lauantaina vuonna 1992 Rääkkylän Kokonsaloon. Kesäjuhlaan tulivat Tauno ja Hilja Pakarisen sekä Antti ja Aina Pakarisen lapset perheineen, yhteensä noin 30 henkilöä. Herkuttelimme lammas- "rosvopaistilla" ja keskustelimme erilaisista sukumme vaiheista ja tätimme Aina Pakarinen kertoi vanhempiensa Simo ja Eeva Pakarisen sukutietoja. Erkki Pakarinen oli jo tutkinut meidän isiemme ja äitiemme lähisukujuurta. Tästä syntyi ajatus tutkia sukuamme laajemmin ja mahdollisuutta perustaa oma sukuseura. Tältä pohjalta Erkki Pakarinen, Pirjo Rahunen ja Mirja Welin alkoivat suunnitella kokousta, jossa perustettaisiin Rääkkylän Pakaristen sukuseura.