Jäsentiedote joulukuu 202205.12.2022
JÄSENTIEDOTE Joulukuu 2022
Vuosi 2022 alkaa olla lopuillaan. Kuluvaan vuoteen on kuulunut monta huolta. Korona kiusaa vieläkin ja sota Ukrainassa aiheuttaa meilläkin ongelmia. Myös yhdistystämme kohtasi suru-uutinen, kun perustajajäsenemme, hallituksen pitkäaikainen varapuheenjohtaja ja Vikla-saaren puuhamies Jorma Nissinen menehtyi vaikeaan sairauteen. Toivomme läheisille voimia suuressa surussa. Koronasta huolimatta saimme tänä vuonna järjestää talvitapahtuman ja kesätapahtuman. Helmikuun tapahtumassa saimme kuulla Joensuun Konservatorion oppilasesityksen Maikki Pakarisen elämäkertaan liittyvistä lauluista ja katsoa elokuvan ”Selim – erään säveltäjän elämä”, joka sivusi merkittävästi Maikin elämää. Kesällä kokoonnuimme Rääkkylässä Koivuniemessä ja kävimme Paksuniemen kesäteatterissa katsomassa Kaija Pakarisen ohjaaman näytelmän ”Mun sydämeni tänne jää”, joka kertoo Katri-Helenan elämästä. Samalla saimme kesäisen kasteen, kun järveltä puhalsi ukkosmyrsky rankkasateen kanssa suoraan päällemme. Pienen tauon jälkeen katsoimme esityksen loppuun. Nyt suunnittelemme pienen talvitapahtuman järjestämistä Helsingissä. Selim-elokuva on todella kiinnostava ja tarkoituksemme on esittää se talvitapahtumassa, jonne Helsingin seudulla asuvien olisi helpompi tulla. Paikan järjestely on vielä kesken ja tarkempaa ajankohtaa ei ole vielä sovittu. Tiedotamme heti, kun asiat varmistuvat, mutta ainoastaan sähköpostikirjeellä ja kotisivuilla. Siksi ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, jos ette ole sitä aiemmin ilmoittaneet. Tietoa saa myös hallituksen jäseniltä puhelimitse, jos jollakulla ei ole sähköpostimahdollisuutta. Osoitetiedot löytyvät kotisivuiltamme pakariset.sukuseura.fi Muistuttelemme vielä jäsenmaksusta, koska se jäänyt kovin monelta maksamatta. Jäsenmaksutulot ovat melkeinpä ainoa tulolähteemme, joten maksaessanne jäsenmaksun mahdollistatte myös seuran toiminnan. Menot koostuvat pääasiassa jäsenkirjeiden monistus- ja postimaksuista, kotisivujen ylläpidosta ja toimistokuluista ja muista pakollisista. Kulut tapahtumista kootaan osallistumismaksuilla. Muuttuneista jäsentiedoista, uusista jäsenistä tai jäsenyydestä luopumisesta pyydämme ilmoittamaan jäsenrekisteristä vastaavalle Kari Pakariselle, puhelin 050 555 9871 tai sähköpostilla j.pakarinen@kolumbus.fi. Nyt alkaa sää muuttua talviseksi, jouluvalot ilmestyvät kaikkialle ja tontutkin alkavat kurkistella ikkunoista. Toivomme, että saisimme viettää rauhaisan joulun niin kodeissamme, kotimaassamme kuin koko maailmassa. Joulurauhaa ja hyvää joulumieltä toivotellen RÄÄKKYLÄN PAKARISTEN SUKUSEURA RY HALLITUS |
22.07.2023 | Viklasaaren laituri kunnostettu |
24.05.2023 | Kutsu vuosikokoukseen ja kesätapahtumaan |
26.04.2023 | Konsertti Joensuun konservatoriossa 4.7.2023 |
05.12.2022 | Jäsentiedote joulukuu 2022 |
26.09.2022 | Suruviesti |
09.08.2022 | Viklasaaren laavu ja nuotiopaikka käytettävissä |
09.06.2022 | Kesätapahtuma Rääkkylässä 9.7.2022 |
09.06.2022 | Puheenjohtajan kesätervehdys |
06.02.2022 | Talvitapahtuma toteutuu, pieniä tarkennuksia |
12.12.2021 | Sukuseuran talvitapahtuma 26.2.2022 |
Siirry arkistoon » |