Puheenjohtajan kesätervehdys09.06.2022
Kesätapahtuman teemana on ”Yhdessäoloa ja kesäteatteria” Kirjoitan tätä jäsentiedotetta toisaalta helpottuneena, toisaalta huolestuneena. Helpottuneena siksi, että jo kaksi vuotta elämäämme vaikeuttanut koronapandemia on alkanut helpottaa, huolestumista taas aiheuttavat muutokset eurooppalaisessa poliittisessa tilanteessa. Toivon rauhaa ja hyvää yhteiseloa kaikkien kansojen ja sukujen kesken. Kevättalvella järjestämässämme talvitapahtumassa Joensuussa teemana oli Maikki Pakarinen. Konservatorion lauluopiskelijat esittivät lauluja Maikin elämän varrelta ja katsoimme elokuvan Selim - erään säveltäjän elämä. Elokuva kertoi yllättävällä tavalla 1900-luvun alun suurten taiteilijoiden elämästä. Kun elokuva aikanaan tulee televisioon tai elokuvateattereihin, kannattaa katsoa! Kesätapahtumaa olemme järjestämässä Rääkkylään. Viime kesän vuosikokouksen yhteydessä kaavailimme ajankohdaksi heinä-elokuun vaihdetta, mutta päätimme järjestää kesätapahtuman jo lauantaina heinäkuun yhdeksäntenä päivänä. Päivän teemana on Yhdessäoloa ja kesäteatteria. Kokoontuminen ensin Koivuniemeen, jossa lounastamme ja suunnittelemme tulevaa toimintakautta, mm. mahdollista talvitapahtumaa. Koivuniemestä siirrymme Paksuniemeen, jossa katsomme Riäkkyteatterin esittämän laulunäytelmän Mun sydämeni tänne jää. Näytelmä kertoo kaikkien tuntemasta Pohjois-Karjalan tytöstä Katri-Helenasta ja sen ohjaa Kaija Pakarinen. Kaijan voimme tavata päivän aikana. Päivän ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ovat kääntöpuolella. Olemme varanneet esitykseen sukuseuralle 30 paikkaa. Nyt emme järjestä erillistä käyntiä Viklasaareen, mutta siellä voi omatoimisesti retkeillä milloin vain. Rantautumispaikka ja laavu ovat vapaasti kaikkien käytössä. Tulevaa talvikautta varten toivomme ehdotuksia talvitapahtuman järjestämistä varten. Mielellään järjestetään, jos on kiinnostava tapahtuma ja odotettavissa osallistujia. Kaikki tapahtumien järjestämiset vaativat paljon työtä. Vuoden 2021 jäsenmaksuista puuttui huomattava määrä. Puuttuvista jäsenmaksuista lähetämme loppukesällä maksumuistutuksen. Jäsenmaksuilla kustannamme sukuseuran pakolliset asiat, kuten jäsenkirjeiden painatuksen ja postituskulut sekä muut toiminnan vaatimat välttämättömät kustannukset. Tähän asti olemme postittaneet jäsenkirjeet paperiversioina, koska läheskään kaikki jäsenet eivät ole ilmoittaneet sähköpostiosoitettaan. Yhdistyksen säännöissä ei vielä mainita sähköpostin käytön mahdollisuutta. Hyvää alkukesää kaikille! Tervetuloa Rääkkylään! Pirjo Rahunen |
22.07.2023 | Viklasaaren laituri kunnostettu |
24.05.2023 | Kutsu vuosikokoukseen ja kesätapahtumaan |
26.04.2023 | Konsertti Joensuun konservatoriossa 4.7.2023 |
05.12.2022 | Jäsentiedote joulukuu 2022 |
26.09.2022 | Suruviesti |
09.08.2022 | Viklasaaren laavu ja nuotiopaikka käytettävissä |
09.06.2022 | Kesätapahtuma Rääkkylässä 9.7.2022 |
09.06.2022 | Puheenjohtajan kesätervehdys |
06.02.2022 | Talvitapahtuma toteutuu, pieniä tarkennuksia |
12.12.2021 | Sukuseuran talvitapahtuma 26.2.2022 |
Siirry arkistoon » |